esittely

nina k

Olen Nina, terapeutti sekä erityisherkkä ihminen. 

Vahvuuksiani terapeuttina on vahva elämän tuoma kokemus, yli 10 vuoden kokemus sosiaali- ja terveysalalta sekä jatkuva itseni kehittäminen niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Matkani siitä kuinka ymmärsin olevani erityisherkkä ihminen siihen pisteeseen, että se on suuri vahvuuteni, on ollut pitkä ja osin kivikkoinenkin. Muiden miellyttämisen haluni oli vahvaa ja koin vahvuutenani, että pystyin sietämään paljon, vaikka se pahalta tuntuikin. Joustin aina omista tarpeistani, en aina osannut pukea niitä sanoiksi ja jos osasin, en uskaltanut sano niitä ääneen. Suoritin elämää päämäärättömästi ja kuvittelin tulevani hyväksytyksi, kun aina hymyssä suin jaksoin painaa eteenpäin.

Tietämättäni olen käyttänyt elämässäni paljon ratkaisukeskeisiä menetelmiä. Kun elämä tuntui haastavalta ja liian kuormittavalta, aloin pohtia tulevaisuuttani. Haluanko ikuisesti elää muiden toiveiden mukaisesti? Sivuuttaa omat tarpeeni ja kuormittua ja lopulta uupua? Vastaus oli, että ehdottomasti en. Niinpä lähdin itseni kanssa muutoksien matkalle. Aloitin hyvin pienin askelin: ensimmäisen kerran uskalsin kieltäytyä ylimääräisestä työvuoro- tarjouksesta, kirjoitin kalenteriini ”ajanvarauksen” joka oli aikaa vain minulle ja asioille, joita halusin tehdä. Uskalsin unelmoida tulevaisuudesta: millaista se olisi, millaisia ihmissuhteita minulla olisi, missä asuisin ja mitä tekisin. Näitä kohti on menty pienin askelin, unelmat ovat matkan varrella jalostuneet ja todella moni jo toteutunut.

Nyt olen opiskellut ratkaisukeskeisiä menetelmiä terapeuttiopinnoissa ja olen matkallani siinä vaiheessa, että haluan jakaa oppimaani. Haluan auttaa sinua tunnistamaan ja näkemään vahvuutesi, tehdä erityisherkkyydestäsi positiivisen piirteen sinussa sekä auttaa sinua isojen muutoksien keskellä näkemään enemmän valoa kuin pimeyttä.

Tänä päivänä minä elän hyvin lähellä sitä todellisuutta, jota joskus maalailin unelmien tulevaisuudekseni. Minulla on elämässäni hyviä ja tasavertaisia ihmissuhteita, esimerkiksi parisuhteessani tulen kuulluksi ja nähdyksi, osaan ilmaista mielipiteitäni ja tarpeitani. Minulla on riittävästi aikaa palautumiselle ja aikaa tehdä asioita, joita rakastan: puutarhani suunnittelu ja hoito sekä käsityöt. Asun maalla, ympärilläni on riittävästi tilaa, luonto lähellä ja saan olla yksin silloin, kun siltä tuntuu. Ja yksi suurimmista asioista: jaksan olla läsnä oleva äiti lapsilleni.

Terapeuttina uskon, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tehdä elämästään omannäköistä hyvää elämää.
Minä autan sinua matkallasi kohti omannäköistä hyvää elämää
ja ammattitaidollani pystyn tukemaan sinua vastaan tulevissa haasteissa ja niistä eteenpäin.
Minulla ei ole valmiita vastauksia kysymyksiisi, mutta autan sinua ymmärtämään itseäsi
ja sitä kautta löytämään vastauksia. Muutos tapahtuu vain, jos uskallat lähteä sitä kohti.
Ensimmäiset askeleet ovat aina vaikeimmat ja minä olen tukenasi silloin.